Kotihoivapalvelut

Avustajamme auttavat asiakkaitamme tavanomaisissa, päivittäisissä asioissa asiakkaan kodissa (laitoksessa) ja kodin ulkopuolella. Apu voi olla esimerkiksi viriketoimintaa (tapahtumissa tai kahvilassa käynti) tai asiointiapua (esimerkiksi kaupassa tai apteekissa käyntiä) – toisin sanoen avustaja avustaa niissä asioissa, mitä asiakas tekisi itse, mutta ei vammansa vuoksi pysty. Avustajamme auttavat myös kehitysvammaisten kotihoidossa.

Avustaja avustaa asiakasta, muttei tee asioita asiakkaan puolesta. Asiakas on ”pomo”, joka määrittelee itse, mitä avustaja tekee ja on itse läsnä ja osallistuu omien voimavarojensa mukaan. Näin varmistamme, että asiakkaanamme säilytät aina turvallisella tavalla itsemääräämisoikeutesi.

Viriketoiminta

Viriketoiminta räätälöidään aina asiakkaan toiveiden ja mieltymysten mukaisesti. Viriketoiminta voi olla esimerkiksi ulkoilua, erilaisissa tapahtumissa käyntiä, kahvilassa tai ystävän luona käymistä, maatilavierailuja tai ostoskäyntejä jne. Toteutamme sellaista viriketoimintaa, jota asiakkaamme toivovat.

 

Asiointiapu

Avustajamme tulevat asiakkaamme tueksi asiointikäynnille esimerkiksi kauppaan, apteekkiin, virastoon tai lääkäriin. Avustajamme tekee asioinnista turvallista ja helpottaa asiointia.

Avustajamme tulevat asiakkaan kotiin, auttavat asiakkaan tarpeen mukaan pukemisessa ja valmistautumisessa. Avustaja tilaa taksin tai toimii kuljettajana, avustaa ilmoittautumisessa ja virastoasioinnissa, avustaa esimerkiksi sairaalakäynneillä siirtymisessä yksiköstä toiseen, on mukana paluumatkalla ja avustaa kotiin saapumiseen liittyvissä asioissa. Avustajamme on siis mukana koko asiointikäynnin ajan.

 

Kotikäynti

Herääkö huoli, että läheiselläsi ei ole kaikki hyvin? Et saa häneen yhteyttä ja asut itse toisella paikkakunnalla. Älä huoli, teemme tarkastuskäynnin puolestasi läheisesi luokse.

Pieksän KotiHoiva lisää palveluihinsa toukokuun alusta uuden Kotikäynti -palvelun. Kotikäynnillä käydään tarkastamassa tilanne asiakkaan luona, että kaikki on kunnossa. 

Hinnasto

Palvelun hinta on arkisin 32 €/h (alv. 0%) ja viikonloppuisin ja arkipyhänä 38 €/h (alv. 0%). Palvelumme on arvonlisäverotonta, mikäli asiakkaan toimintakyky on alentunut, esim. iän, sairauden tai vammaisuuden takia ja asiakkaan kanssa tehdään palvelusuunnitelma ja palvelusopimus.

Kilometrikorvausta 0,44 €/km peritään vasta jos matkaa kertyy yli 10 km. Viriketoimintaan liittyviä käyntejä on mahdollista kulkea myös asiakkaan autolla, jolloin kilometrikorvauksia ei peritä.